sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Suuntana Houtsala

Uusiin kohteisiin tutustuminen jatkui viikonloppuna Alexsandrasilla Houtsalassa. Onneksemme kukaan ei halunnut kutsua meitä valmistujaisiin tai yo-juhliin, niin olimme vapaat viettämään lauantain ja sunnuntain merellä. Starttasimme liikenteeseen teinin haettua todistuksensa aamupäivästä.

Pasi ja Sami hoitivat lähdön, joten minun tehtäväksi jäi laitella tavarat paikoilleen. Siis lähinnä astiat kaappiin ja sitä rataa.
Rouva styyraa pulleilla purjeilla.
Airistolla oli vastainen tuuli, nälkäkin jo oli, joten haukkasimme palat pizzaa ennen purjeiden nostamista. Kryssittiin Orhisaareen asti, sitten saimmekin purjehtia sivutuulella mukavan pätkän. Innamon jälkeen laskettiin purjeet ja loppumatka ajettiin koneella. Meillä ei ollut ihan tarkkaa tietoa sataman syvyydestä, joten nostettiin köli varalti.
Laitoimme veneen tulosuunnan puolelle, vaikka se tuulen kannalta olikin huonompi, mutta ennusteiden mukaan tuuli kääntyisi aamuksi, joten se olisi taas lähdön kannalta edullisempi puoli. Meidän  kohdalla oli syvää n 2 m. Päädyssä saattaa olla syvempääkin. Poijut olivat hieman liian lähellä laituria, ainakin jos kovin pitkällä veneellä tulee, meidän on 10.5 ja silti poiju oli melkein perässä kiinni. Toisella puolen laituria näytti että poijut olisivat olleet vähän kauempana.

Kävimme maksamassa satamamaksun 20 euroa, se sisälsi sähkön, veden ja vessojen sekä suihkun käytön. Kelluva sauna olisi ollut 25 e/h. Tällä kertaa emme halunneet saunoa. Saimme oikein ystävällisen vastaanoton ja paikasta kerrottiin samantien kaikki oleellinen. Rannassa oli kiva grillipaikkakin, tosin meille pahoiteltiin, että tällä tuulella siitä ei taida mitään iloa olla. No eipä kyllä ollutkaan. 
Ruuaksi olimme suunnitelleet savustaa possunfilettä COBBissa. Pasi jäi grillipaikalle tätä tekemään ja me teimme Samin kanssa pienen kävelylenkin tutustuen lähiympäristöön. Sillä välin Pasi tuli siihen tulokseen, että nyt löytyi COBBista yksi huono puoli, se ei toimi tuulessa. No lauantaina oli kyllä todella kova tuuli ja emme saaneet grilliä siinä ulkona kunnolla tuulensuojaan, joten se jäähdytti grilliä enemmän kuin briketit ehti lämmittää. Meinasi possusta tulla kylmäsavua.
Tuon navakan tuulen vuoksi Pasi tuli siinä grillaillessaan myös siihen tulokseen, että käy kääntämässä meidän veneen kylkkäriin laituriin niin ei köydet narise ja vene temmo siinä tuulessa niin valtavasti. Tähän oli kyllä hyvin tilaa, meidän lisäksemme laiturissa oli vain toinen purjevene. Loppujen lopuksi grilli päätyi veneen perään tuulensuojaan, että saimme ruokaa syödäksemme. Possun lisäksi oli uusia peruinoita, parsaa sekä hollandaise-kastiketta. Sadekin alkoi sopivasti kun saimme possun pois grillistä. Kyllä muuten maistui ruoka hyvälle.

Illan mittaan pelasimme vähän korttia, en kyllä ymmärrä miksi skiboa ei voitu pelata kuin yksi erä, johtuiko minun voitosta? No unoa pelattiin sitten useampikin kierros, taisin hävitä ne kaikki. Uni maistui muuten hyvin, mutta minä kuuntelin tuulta, kun se oli niin puuskaista koko yön. Pohdin että mitä kaikkea se vie mukanaan, vaikka ei se mitään vienyt

Aamu valkeni todella tuulisena. Entrasimme veneen kiinnitykset niin, että olimme edelleen kylkikiinnityksessä valmiina lähtöön springien avulla. Laiturin toisella purjeveneellä tuntui myös olevan ongelmia lähdössä kovien tuulenpuuskien vuoksi. Lopulta virittelimme heidät meidän kylkeen kiinni, että pääsivät lähtemään ja sen jälkeen lähdimme me. Se oli kyllä vauhdikas lähtö.
Aamun tuulenhenkäys heiluttelee köysiä.
Aquatic lähtövalmiina.
Hetken matkaa menimme moottorilla mutta heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen nostimme ison, rehvakkaasti täysillä, ilman reivejä. Sami ohjasi mielellään kun kerrankin oli kunnon tuuli. Näimme myös kesän ensimmäiset merikotkat ja todella lähellä. Molemmilla taisi olla jotain kränää lokkien / merimetsojen kanssa. Hetkellisesti saarten lomassa oli rauhallisempaa ja nostimme myös fokan eteen. Ensimmäisen ison aukean jälkeen totesimme että fokka alas ja iso kakkosreiviin helpottamaan purjeiden säätöä ja ohjaamista, sillä setupilla jatkoimme sitten loppumatkan. Airistolla nostimme fokan hetkellisesti mutta siitä ei myötätuulessa ollut mitään hyötyä joten laskimme sen ja pelkän ison avustuksella pääsimme Tammistoon asti.
Satamassa ajo uuteen kiinnityspaikkaan oli kyllä siinä mielessä mukavaa, että kölin sai jättää alas eikä tarvinnut miettä että saako takatolppaan köyden kiinni, yksinkertaisesti ajoi vaan aisojen väliin. Olisin hyvin ehtinyt keulasta laiturille, mutta naapuriveneestä tultiin heti ojentamaan auttava käsi.

Kaikenkaikkiaan meillä oli todella onnistunut viikonloppu. Sami oli tyytyväinen sunnuntain tuuliin, puuskassa nähtiin 15-16 m/s maksimissaan ja vauhtiakin piisasi parhaimmillaan 8,5 solmun verran.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Viikonvaihde Velkuanmaalla

"Sarjassamme" tutustumme uusiin kohteisiin vuorossa Velkuanmaa eli Vaihelan saaristohotellin vierasvenesatama.

Lauantaina aamupäivästä lähdimme Pasin kanssa reissuun. Satamassa jo tuuli reippaasti, lähtö kuitenkin onnistui kohtuullisesti. Katsastimme vielä uuden venepaikan, vaihdamme viikon päästä aisapaikalle, siinä on syvempääkin kun tämän hetkisesssä ja päästään siitä iänikuisesta "saankohan napattua takatolpan" tilanteista.

No tuulihan oli toki meidän suuntaamme vastainen ja Airistolla röykkyinen aallokko. Koneajoksi meni koko matka. Pienemmillä väylillä ei ollut aallokkoakaan niinkuin Airistolla, mutta se tuuli oli tosiaan vastainen koko matkan, eikä oikein ollut kryssihaluja.


Saapuessamme satamaan, vastassa oli melko aneemisen näköinen laituri, sivuilla luvataan että syvää on 2.5 m joten menimme reippaasti köli alhaalla, poijun kohdilla kaiku näyttää enää 1.8 joten oli pakko pakittaa ja ottaa kunniakierros lahdella että saatiin köli  ylös. Uusi yritys, mutta huti poijusta ja eikun rundille. Toisella yrittämällä meni ja minä sitten kipitin keulaan seuraavaan köyteen. Laiturillekin pääsin mutta sitten iski ongelma, mihis täällä kiinnitetään köysi, ei minkäännäköisiä kiinnityspaikkoja missään. No löytyivät ne sitten sieltä ulkolaidalta ja toinen köysi vedettiin lankun alta niinkuin muutkin olivat tehneet. Niin ja se syväys, olihan se siinä sitten laiturin vieressä se 2.5, mutta ei tosiaan ainakaan sen poijun luona mihin kiinnityttiin. Vähänlaisesti muutenkin oli poijuja vedessä mutta saimme myöhemmin kuulla, että kausi alkaa 1.6. ja tulevana viikonloppuna laitetaan uusia poijuja.

No kävimme kuitenkin tutustumassa paikkoihin ja löysimme omistajankin, joka siis kertoi meille että avaavat tosiaan 1.6. mutta yöpyä toki saa ja saunankin lämmittää. 10 euroa sitten maksoi (kesähinta 20 e) yöpyminen, sauna ja sähkö kuuluivat hintaan. Laiturille vesi ei tullut, mutta käytyämme saunassa tulimme siihen tulokseen ettei sitä kukaan haluaisi juodakaan, sen verran raudalle maistuvaa se oli. Hotellilta kyllä kuulemma saa juomavettä jos on tarvis.
Sauna olis, teltta puuttuu.

Saunoimme ensin ja laittelimme sen jälkeen veneessä ruokaa. Iltakin oli melko kylmä, joten kannella ei kauaa jaksanut istua, lueskelimme salongissa jonkin aikaa kirjoja ennenkuin kävimme nukkumaan.
Laiturin uudet vuokralaiset.
Aamulla heräilimme rauhassa ja aampalan jälkeen lähdimme takaisin. Tuuli tällä kertaa paremmasta suuntaa meidän matkantekoomme nähden mutta heikkoa se oli. Nostimme ison ja jennan, mutta koneella sai avustaa aika lailla jouduttaaksemme matkan tekoa. Eihän meillä muuten olisi kiire ollut, mutta oli tullut luvattua käydä yksillä synttärikahveilla.

Röölässä kävimme tyhjentämässä septin (vielä toistaiseksi suhteellisen hyvin toimiva septipumppu) ja sen jälkeen tekaisin meille pasta-annokset lounaaksi.

Keittelin meille sitten päiväkahveja Airistolle tultaessa ja meinasivat ihan jäädä juomatta kun siellähän sitten olikin taas jo tuulta. Purjeet ylös ja menoksi. Ihan kotirantaan asti tulimme purjevoimalla ja sitten tehtiinkin kunniakierrosta, että saatiin taas köli ylös, kun vielä jouduimme parkkeeraamaan vanhaan paikkaan. Rantautuminen meni sitten ihan plörinäksi. Sain kyllä takatolpan mutta tuuli käänsi veneen poikittain, eikä todellakaan oltu lähelläkään laituria että olisin uskaltanut hypätä. Olimme sitten kahden paikan välissä poikittain kiinni toisesta takatolpasta, onneksi oikealla reunallakin oli köysi, tosin se meinasi kyllä viedä meikältä sormetkin mennessään kun väännettiin keulaa kohti laituria. Loppujen lopuksi saimme veneen kiinni, mutta ei se kyllä mikään nappisuoritus ollut.
Muitakin oli liikkeellä.

torstai 21. toukokuuta 2015

Haastetta pukkaa

Saimme Proviantti blogin Elenalta Liebster Blog- haasteen ja prenikan. Sen tarkoitus on tehdä pieniä, alle 1000 lukijan blogeja tunnetuiksi.

Liebster-award-848x400


Ideana on vastata yhteentoista haasteessa annettuun kysymykseen ja keksiä itse yksitoista kysymystä seuraaville haastettaville. Lopuksi haaste laitetaan eteenpäin yhdelletoista bloggaajalle.

1.Mihin olet tyytyväinen nykyisessä veneessäsi, mikä on toisin seuraavassa?
Nykyisen parhaita puolia ovat jatkoperä/ uimataso, josta on hyvä laskea ja nostaa ankkuri. Moottorin sijoitus, siihen pääse käsiksi mutta samalla se on jalkojen tiellä.
Seuraava vene pitää olla jonkin verran suurempi, enemmän säilytystilaa, suihku, isompi akusto / tehokkaampi aurinkopaneeli ja tai tuuligeneraattori.

2.Oletko ylittänyt  avomeritaipaleita? Haluaisitko edes?
Emme ole ylittäneet avomerta, jos sillä tarkoitetaan sitä ettei maata ole näkyvissä missään suunnassa. Tietenkin haluaisimme käydä avomerellä.

3.Mikä veteen pudonneista tavaroista harmittaa eniten?
Meiltä ei ole tippunut toistaiseksi veteen muuta kuin pari lippalakkia, joita ei ole pelastettu. Viime syksynä tippuneen puoshaan pelastimme mukaamme. Suuria harmituksia ei niistä ole tullut.

4.Kuinka kylmässä vedessä menet uimaan?
Pia ui 15 asteessa ja Pasi menee uimaan kun veden lämpö on yli 20

5.Onko sinulla kasvimaa tai parvekekukkia, miten ne hoituvat veneretkien aikana?
Omakotitalon piha saattaa vähän pitkää heinää kasvaa jos ollaan monta viikkoa poissa, toisinaan siskon mies on nakitettu ruohonleikkuuseen. Muut istutukset eivät yleensä vaadi kastelua vaan sateet riittää.

6.Mikä on venekeittiösi bravuuri?
Itse savustettu kala ja uudet perunat tai ei ole oikeastaan tehty monesti samaa ruokaa josta olisi tullut bravuuri. Yleensä kaikki ruoka maistuu hyvältä veneellä.

7.Mikä on vinkkisi hyvään elämiseen veneessä?
Tähän voisi luetella ne vakiot, merellä olet perillä ja jätä pingottaminen rannalle jne. Mutta olemme myös yrittäneet noudattaa seuraavaa ajatusta. Tee veneestä "oman maun mukainen" eli jos joku kohta ei toimi tai ärsyttää niin muuta se itsellesi sopivaksi. Joskus oma ratkaisu voi olla parempi kuin venetehtaan tekele. Nukkumisvarustukseen (tyynyt, patjat, peitot) kannattaa satsata, kun veneessä on nukkunut hyvin on kaikilla paljon mukavampaa.

8.Mistä haaveilet tällä hetkellä?
Siitä seuraavasta veneestä, ja kesälomapurjehduksesta.

9.WordPress vai Blogger, miksi?
Blogger tuli valituksi ihan sattumalta.

10.Oletko yhdistänyt blogiisi sosiaalista mediaa (Facebook, Twitter, Instagram)?
Ei olla, mutta Pia jakaa tekstit kyllä facebookkiin.

11.Miten muut voisivat mielestäsi parantaa blogejaan (yleisesti)?
Veneilyblogeista olisi kiva lukea vinkkejä hyvistä satamista joissa kannattaisi käydä. Ehkä myös lyhyt arvostelu satamista joissa on käynyt.

Tässä ovat meidän kysymykset haastetuille:

1. Miten tai miksi sinusta tuli veneilijä?
2. Ikävin tai vaarallisin tilanne mitä veneillessä on sattunut?
3. Murukahvi vai oikea kahvi?
4. Sujuuko rantautuminen ongelmitta?
5. Kuka kokkaa veneellä?
6. Jos voisit tehdä mitä huvittaa, lähtisitkö pitkälle valtameripurjehdukselle (maapallon kiertoon)?
7. Kärsitkö merisairaudesta?
8. Onko kumivene mielestäsi tarpeellinen vai tarpeeton?
9. Mikä on vinkkisi hyvään elämiseen veneessä?
10. Kaupallinen satama vai luonnonsatama?
11. Auringonnousu vai -lasku?

Näyttää siltä, että haaste on kiertänyt lähestulkoon kaikissa veneilyblogeissa mitä me tiedämme. Seuraavat eivät näytä haastetta vielä saaneen, joten tästä lähtee:
sy-selina
plokikirja
virtauslanka



sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kauden ensimmäinen vasta- ja myötätuulessa

Viime keskiviikkona saatiin siis vene veteen. Siitä ei kuvallista todistusaineistoa taaskaan ole, kun minä jouduin yllättäen assariksi nostoon ja laskuunkin, kun siskon mies oli aikataulussa ja nosturikuski jälleen kerran ajoissa. Mutta homma saatiin hoidetuksi mallikkaasti pienestä sateen tihkusta huolimatta.

Pasi ja Teppo saivat isonkin laitettu paikoilleen ja minä kannettua vähän tavaraa veneeseen. Kunnon varustelu tapahtui sitten torstaina ja perjantaina oli perinteinen Turun reissu, kun vietiin toinen auto sinne odottamaan sunnuntaita.

Lauantai aamu valkeni hieman epävakaisena, ropsautti kuuron vettäkin ennenkuin pääsimme Pasin kanssa matkaan. Teini jäi kotiin. Vastatuulta oli tiedossa koko matkaksi. Onneksi olimme varustautuneet lämpimillä vaatteilla sillä ilma oli kylmä.  Peimarin selällä nostimme purjeet ja lähdimme kohti yöpaikkaa eli Dalskäriä. Kryssittiin jonkin matkaa, kunnes tulimme siihen tulokseen, että purjeet alas ja kone käyntiin, vastatuuli alkoi jo riittää.
 
 

Dalskärissä ei ollut ketään, mutta eipä odotettukaan että olisi. Rantautuminen onnistui mainiosti. Pasi laski ankkurin ja minä hoidin keulaköydet. Aloimme laittaa ruokaa aika pian tultuamme ja voin sanoa, että COBB on kyllä ihan paras ostos veneeseen mitä on tehty. Savustimme sillä lohta ja leivoimme mustikkapiirakan. Ensi kerralla pitää vaan muista tehdä se piirakka ennen lohta... sen verran kalaisa jälkimaku piirakassa oli...
COBB savustaa
  

Saimme muuten seuraakin eli emme loppujen lopuksi olleet "autiolla" saarella, kaksi muutakin purjevenettä tuli Dalskäriin yöpymään.

Illaksi tuulikin tyyntyi mukavasti, mutta sen verran kylmä ulkona oli ettei juurikaan tehnyt mieli poistua veneestä. Lämmityslaite toi mukavasti lämpöä veneeseen, uni maittoi kyllä.

Sunnuntaina heräiltiin rauhassa, ensimmäisen kerran katselin kelloa varmaan seiskan aikoihin, silloin paistoi aurinko. Lähdön hetkellä ei sitten enää paistanutkaan ja tuuli oli muuttunut jälleen navakammaksi. Oli sentään vähän lämpimämpää kuin lauantaina. Toki lämpimästi oli pukeuduttava tänäänkin.

Päästyämme saarten katveesta pois, alkoikin viikonlopun myötätuuliosuus. Oli takamyötäistä ja sivumyötäistä. Ensin nostimme vain ison, mutta Pensarin ohitettuamme myös fokan. Ja koko matka purjeilla aina rajakarille asti. Vettäkin saatiin matkan aikana niskaamme, onneksi ei kuitenkaan kaatamalla satanut.
Loppupätkä Tammistoon oli melkein vastaista (minun mielipide) ja Pasin mielestä sivutuuli, mutta kun köli oli jo ylhäällä niin koneella mentiin ja tehtiin jo rantautumisuunnitelmia. Tuonkin pätkän periaatteessa pääsisi köli alhaalla ja purjeilla mutta köli on pakko nostaa ennen satamaan ajoa, kun meidän laituripaikassa on vain n. 2 m syvää.
Rantautuminen onnistui tälläkin kertaa ja saimme köydet hyvin laitettua. Ennen seuraavaan reissuun lähtöä on tarkoitus laittaa vielä toinen sivuköysi paikoilleen, niin ei haittaa vaikka vähän tuulisi, vene pysähtyy kyllä sitten tukiköyteen, eikä karkaa pois "karsinastaan".


maanantai 4. toukokuuta 2015

Vappu + viikonloppu telakkahommissa

On taas se aika vuodesta kun hommia riittää aamusta iltaan ennenkuin saadaan vene laskukuntoon. Laskupäivä on jo sovittuna keskiviikoksi 6.5. joten viime viikonloppuna oli vapusta huolimatta paljon tekemistä.

Vappuaattona Pasi olikin telakalla hommissa ja vapunpäivänä jatkettiin yhdessä. Kutsuttiin Teppokin avuksi telineitä purkamaan ja kolmestaan ne saatiinkin nopeasti hoidettua.
Sen jälkeen alkoi armoton pesu-urakka. Talven aikana kertyy likaa ihan kiitettävästi kannelle. Ensin imuroitiin pahimmat, sen jälkeen huuhtelu ja sitten pestiin ensin keltaisuuden poistoaineella ja sen jälkeen karhennettulle kannelle tarkoitetulla pesuaineella.
Kaikki uudet tiivistetyt kohdat katossa pitivät. Uusia vuotokohtia löytyi, aurikopaneelin johdon reiästä pääsee vettä sisälle ja vähän myös varauloskäynnin luukun tiiviste vuotaa. Mutta muuten tuntuu olevan hyvät tiivistykset joka paikassa.

Lauantaina oli vuorossa vahausta ja kylkien pesua. Välillä pidettiin sadetta ja käytiin kotona syömässä.
Sunnuntaina urakoitiin sitten kylkien vahaus ja minä hoitelin kannella lauantaina kesken jääneet kohdat. Myrkkymaaliakin saatiin pohjaan laitettua ja sinkit vaihdettua. Tein myös sitloodan laatikoissa inventaarion ja tyhjensin ne ja pyyhin pohjalta pahimmat "pölyt" ja roskat. Sitähän ei meidän aikana olekaan tehty. Tuli siinä mieleen, että ensi keväänä laatikot tyhjennetään samalla kun hoidetaan kannen pesu niin pääsee sinne laatikoihinkin harjalla, nyt ei enää viitsinyt kun luutulla käydä läpi, kun olisi tullut niin järjettömän likaista ruostevettä ulos...
Veneen sisällä olisi vähän imurointi ja siivoushommia tiedossa. Verhot, patjat ja kaikki tavarat on vielä varastossa. Pasi meni tänään laittamaan mastoa nostokuntoon keskiviikkoa varten ja luultavimmin tungetaan sitten keskiviikoksi minun auto täyteen veneeseen menevää tavaraa jonka voi sitten laskun jälkeen nostella veneeseen.

Tulevan viikonlopun säästä nyt sitten vähän riippuu siirron ajankohta ja kesto, mutta alustavasti ollaan suunniteltu että lauantaina lähdetään aamulla kohti Turkua ja jos on kaunis ilma, niin yövytään matkalla.